24 lokakuuta, 2015

Internet-markkinointi - lisätehtävät poissaolleille - tehtävä 2

Display-markkinointi 

eli bannerimainonta on jotain mistä en oikein ole pitänyt. Bannerit häiritsivät internet selailuani ja keskittymistäni, kun jokin vilkkuu, liikkuu, pitää ääntä ja yrittää saada huomioni. Nyt asiaan paremmin perehtyneenä ja bannerien kehittyessä paremmiksi ymmärrän niiden tarkoituksen saada minut kiinnostumaan, hankkimaan lisätietoa, vertailemaan vastaavia tuotteita. 

Bannerien kehitykseen on varmasti vaikuttanut se, että niiden tehoja voidaan mitata ja yritykset sitä myös tekevät. Yleisin mittaus on klikkausten määrä suhteessa ostoihin. Klikkauksen hinta voidaan myös laskea.

Lisäksi bannereita voidaan kohdistaa nykyisin paremmin oikeasti asioista kiinnostuneille (behavioral targeting). Esim. Google pystyy tunnistamaan sivustot, missä aiemmin on vieraillut ja sitä kautta kohdistamaan vastaavia sivustoja käyttäjälle. Retargeting taas tunnistaa ihmiset, jotka ovat joskus käyneet sivustolla. Tällaiset bannerit yrittävät houkutella heitä takaisin sivustoille. Search targeting taas osaa tunnistaa etsivät asiakkaat, eli ovat jo etsineet samaa asiaa usealta sivustolta.


Nykysin jopa pidän bannereista, säästyy minun aikaa.

1 kommentti:

  1. Ja ainahan löytyy myös lääkkeet bannereiden blokkaamiseen: ks. esim. https://adblockplus.org/

    VastaaPoista